Ella – Helene Schjerfbeck
| Ella – Helene Schjerfbeck | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Mari Tossavainen |
| Genre | taidehistoria |
| Suomennos | |
| Kansitaiteilija |
Helene Schjerfbeckin omakuva kansi: Maija Vallinoja |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 2022 |
| Ulkoasu | sid. |
| Sivumäärä | 228 sivua, 16 numeroimatonta kuvasivua |
| ISBN | 978-951-1-44642-2 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Ella – Helene Schjerfbeck on taidehistorian tutkija Mari Tossavaisen teos, jonka aiheena on taidemaalari Helene Schjerfbeck. Kirjan on kustantanut Otava, ja se on ilmestynyt 2022. Kirjassa on kuvaliite, jossa on valokuvia Schjerfbeckistä ja hänen maalauksistaan. Kirja on perusteellisesti lähteytetty, ja siinä on henkilöhakemisto.
Tossavaisen aineistona ovat olleet uusi löytö, kokoelma kirjeitä, joiden vastaanottaja on Lina Ingman, sekä materiaali eri arkistoista. Uutena hahmona Schjerfbeckin elämässä Tossavainen tuo esiin Schjerfbeckien kotikoulun opettajan Lina Ingmanin. Ingman tuki Schjerfbeckiä tämän uran alkuvaiheissa, ja he kävivät kirjeenvaihtoa. Kirjeensä Schjerfbeck allekirjoitti nimellä Ella,[1] joka oli hänen lapsuusaikainen lempinimensä. Kirjeet on lahjoitettu Kansalliskirjastoon vuonna 1941. Arkistossa Schjerfbeck on nimellä Ella Schjerfbeck,[2] ja siksi kirjeet eivät ole aiemmin osuneet tutkijoiden silmiin[3].
Ingman on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa vähälle huomiolle. Tossavainen huomauttaa, että yleensä taiteilijoiden tukijoista nostetaan esiin perheenjäsenet, ystävät ja yhteiskunnallisesti merkittävät henkilöt, ja siksi monen taiteilijan tärkeätkin tukijat ovat tuntemattomia.[4]
Tossavainen pohtii johdanto-osuudessa eettistä kysymystä kirjeiden käytöstä aineistona. Kun taiteilija on eläessään halunnut suojata minäänsä julkisuudelta, kuten Schjerfbeck, ja tuhonnut saamansa kirjeet, hän kysyy ”onko [silloin] oikein tutkia perinpohjaisesti edesmennyttä taiteilijaa”.[5]
Teos jakautuu johdantoon ja kolmeen pääotsikkoon. Ensimmäisessä osassa Tossavainen kuvaa Lina Ingmania ja hänen yhteyksiään. Toinen osa valottaa Schjerfbeckin työtä, käytännön vaatimuksia ja taloutta sekä esittää ajatuksia taidekaupasta. Sen jälkeen aiheena on ”vanha Ella” ja huolenpito, jossa Tossavainen kirjoittaa pohdintoja teosten ja kirjeiden uskonnollisista teemoista ja pyhyydestä.[6]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arviossaan Helsingin Sanomissa Pirkko Kotirinta harmittelee valittua kerrontatyyliä. Tossavainen nimittäin esittää alkuperäiset kirjesitaatit enintään lähdeviitteissä. Kotirinta olisi toivonut suomennoksia niistä tekstiin. Hän kiittää taidekauppias Gösta Stenmanin vuonna 2009 vapautuneen arkiston käyttöä. Arkisto ei vielä ole ollut aikaisempien tutkijoiden, kuten Riitta Konttisen, käytössä. Kotirinta kehuu myös Tossavaisen tekemän työn määrää ja tämän aiempaa tutkimusta koskevia kommentteja.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ella kustantajan sivulla Otava